Vexve uratarina

Lijun Tuikka

Kansainvälinen asiakaspalvelukoordinaattori

”Vexve on ensimmäinen työpaikkani Suomessa. Ennen tänne tuloa ehdin työskennellä Abu Dhabissa ja New Yorkissa. Vexvelle päädyin Tampereella järjestetyn rekrytointitapahtuman kautta, jossa aloin jutella silloisen toimitusjohtajan kanssa. Kysyin häneltä suomeksi tarvitseeko yritys kiinaa osaava työntekijää. Pari päivää myöhemmin sain kutsun haastatteluun.

Kesätyö poiki määräaikaisen työsopimuksen ja kesällä 2018 minut vakinaistettiin. Toimin asiakaspalvelukoordinaattorina Aasia-tiimissä. Normaalin tilaus- ja toimitusprosessin ohella työtehtäviini kuuluu myynnin edistäminen sekä Vexven edustaminen messuilla ja konferensseissa Kiinassa.

Olen valmistunut liiketoimintajohtamisen maisteriksi (MBA) New York Institute of Technologysta. Perusopinnot suoritin ammattikorkeakoulussa kotimaassani Kiinassa. Minulla ei ole teknistä koulutustaustaa, mutta haluan kehittyä ammatillisesti ja ymmärtää kaukoenergia-alaa paremmin. Vexve onkin antanut tähän mahdollisuuden ja opiskelen parhaillani Tampereen ammattikorkeakoulussa rakennus- ja yhdyskuntatekniikkaa erikoistuen LVI-tekniikkaan. Tutkinto-ohjelma kestää neljä vuotta ja käyn koulussa kerran viikossa.

Tulevaisuudessa haluaisin hyödyntää työssäni vielä nykyistä enemmän kiinan kielitaitoani ja päästä kokeilemaan työkierron kautta erilaisia tehtäviä.”

Lijun Tuikka, asiakaspalvelukoordinaattori

Vexven plussat:

+ Koulutus- ja kehitysmahdollisuudet

+ Joustavuus

+ Hyvät tulevaisuuden näkymät